Silti sinä olet se, joka otit Kördeen taas yhteyttä, viisitoista vuotta nuorempi inhorealisti ystäväni totesi tänään.

Pyörimme viisi tuntia kaupungilla vappuhulinoissa. Mietin vaan, miten olisin tämänkin päivän halunnut viettää Körden seurassa. Kävellä käsi kädessä kaupungilla ja ehkä käydä syömässä tai kahvilla jossain katsomassa ihmisiä ja maailmanmenoa.

Niin monet muutkin turhat juhlapäivät olisin halunnut olla Körden kanssa siinä kuitenkaan onnistumatta. En tiedä, missä mies menee. En ole kuullut hänestä keskiviikon jälkeen enkä jaksa kysellä perään.

Niin. Mitä saan tästä suhteesta?

Saan läheisyyttä ja seksiä. Okei, bueno. Seksi tosin lähinnä on sitä, että minä hoitelen häntä ja hän toteaa ääneen, että hänen tässä pitäisi hoidella minua. Mitään konkreettista harvemmin tapahtuu. Tai tapahtuu, mutta enimmäkseen kaikki toiminta perustuu hänen tyydyttämiseensä. Se johtuu siitä, että haluan tyydyttää häntä, tehdä kaikki mahdolliset temput ja saada hänet nauttimaan. Kördenkin on suhteellisen vaikea laueta, mutta se ei ole mitään minuun verrattuna. Siksi onkin helpompi keskittyä häneen kuin todeta, että minusta ei useinkaan tunnu mikään miltään.

Työseksi on vaurioittanut minusta jotain. En pysty yhdistämään ylä- ja alapäätä ja on vaikea rentoutua. Alan herkästi suorittaa, kun haluan miellyttää toista ja kun on paljon tunteita toista kohtaan. Suorittaminen ja laukeaminen sopivat huonosti yhteen. Tarvitsisin tosi paljon aikaa, rauhallista ja hidasta etenemistä, mihin Körden keskittyminen ei tahdo riittää.

Eli käytännössä seksistä ja läheisyydestäkin saan eniten sen kautta, mitä minä teen Kördelle. Ei siitä, mitä hän tekisi ja antaisi minulle.

Körde ihailee ulkonäköäni ja muotojani. Saan häneltä siis ulkoisin tekijöihin perustuvaa itsetunnon buustausta. Se on tietenkin tosi imartelevaa.

Listalla on nyt läheisyys, seksi ja ulkonäön ihailu. Tähänkö on tyytyminen vai olenko liian vaativa? Mitä jos haluan näiden lisäksi enemmän yhteistä aikaa, molempien asioista juttelua ja sitä, että välillä minäkin olen huomion keskipisteenä? Tai että teemme yhdessä jotain suunnitelmia ja tutustumme oikeasti toisiimme?

Joskus mietin, olisiko helpompi ajatella, että olen pelkässä seksisuhteessa. Ei tulisi niin paljon paineita eikä stressiä eikä tarvitsisi pähkäillä, mihin kuvioihin toinen aina katoaa päiviksi. Ja jos oikein laittaisin aivot narikkaan, voisin luopua Körden lokeroinnista kokonaan. Antaa olla mitä on ja otan sen, mitä annetaan. Ihan zen ja silleen.

Puhe myös istui hyvin Charlesin persoonaan, ja hän esitti sen mainiosti: puhui, ei vain lukenut, otti katsekontaktia ja elehti sisällön mukaan. Suomalaiset poliitikot ja muutkin puhujat saisivat ottaa oppia brittien ja amerikkalaisten puhekulttuurista. Meillähän puhe tarkoittaa tekstin sisälukua. Tylsää! Myös latinot ovat hyviä esiintyjiä, mutta ehkä liiankin lennokkaita suomalaiseen makuun?